Kukkulan Kuningas 2020

Upeaakin upeammat 2020 Kukkulan Kuningas kilpailut ovat päättyneet mahtavassa kelissä.
Suurin kiitos runsaslukuiselle seuran jäsenistölle. Te teitte tästä kilpailuista Suomen suurimman ja hienoimman.
 
Talkoolaisia oli perjantaina hieno määrä ja rata saatiin Pasin ja Jannen suunnitelmien mukaiseksi, tarpeeksi haastavaksi, mutta kuitenkin mukavaksi kisaradaksi. Toivomme johdossa, että myös tulevien vuosien suurien kilpailuiden vapaaehtoistöissä näkyy useampi henkilö. Kiitos teille!
 
Kilpailun finaalikierrokselle lähdettiin monessa luokassa erittäin tiukoista ja jännittävistä asetelmista.
 
Kukkulan ylhäistö muotoutui seuraavaksi:
 
Kukkulan Kuninkaaksi kruunattiin Teemu Lampainen (-28) ensimmäistä kertaa. Tapani Aulu (-25) sai lyötyä kiilan nuorien haastajien väliin. Kolmanneksi nousi Niilo Hongisto (-18).
 
Kuningattarena jatkaa jo kuudetta vuotta Saara Pohjalainen. Jenna Tuominen jäi toiseksi ja tulee todella tulevaisuudessa haastamaan Saaran aatelisuuden.
 
Prinssin tittelin vei niukasti Valtteri Jokinen (+10) ennen Julius Lehteä (+11). Kolmannelle korokkeelle nousi Eelis Jauria (+16).
 
Prinssejä tulevaisuudessa haastamaan tulevat Poikien alle 15 luokassa pelanneet. Heistä paras viikonloppuna oli Toivo Leppänen. Toiseksi sijoittui Hannes Santavuori ja kolmanneksi Roope Myrskyranta.
 
Miesten neljäkymppisissä ylivoimaa näytti Kalle Laakso (-11) kuumalla -7 rundilla jättäen taaksensa Jari Salosen (-3) sekä Olli Toivosen (-2)
 
Naisten nelikymppisissä oli kaksi kilpailijaa joista mestaruuden vei Heidi Bergroth ennen Jenni Nikkasta.
 
Miesten viis-kybäsissä rautaista rauhallisuutta pitkällä podiumkokemuksella näytti Marko Rauha (E). Tasatilanteesta finaalirundille lähtenyt Marko Lehtinen jäi 3 heiton päähän toiseksi. Komanneksi pelasi Jyrki Simolin (+11) ennen supertalkoilija Mikko Nissilää.
 
Miesten 60+ luokassa Ilari Niemipellon polvet ja kunto kesti loppuun asti. Luokan toinen pelaaja Eero Raihila sai koko fieldistä eniten heittokokemusta. Kovia pappoja kun jaksoivat loppuun asti.
 
Amatööreissä nähtiin ja koettiin todella tiukka taistelu aivan viimeiselle väylälle asti. Korkeimmalle korokkeelle ja himoitun kiekkopystin nosti Joonas Malinen (+11). Toiselle sijalle jäivät tasatuloksella +13 Kalle Heinola ja päivän kuuman rundin (+5) pelannut TD Janne Kuusisto. Severi Laitinen jäi podiumista heiton ja Roni Ronkainen kaksi heittoa.
Tulokset: https://discgolfmetrix.com/1457956
 
Vielä kerran suuret kiitokset kaikille osallistuneille ja seuran jäsenille!
Kiitos myös TD:n äiskälle kun jaksoi tehdä paljon hamppareita kilpailijoille grillivaunussa.
 
Kilpailijoille tiedoksi, että 2019 Kuninkaan SS-dessut tulevat myöhemmin ja toimitetaan tämän vuoden kilpailijoille tavalla tai toisella. Olemme pahoillamme, ettei kiekkoja kisaviikonloppuun saatu. Heti kun saamme kiekot käsiimme, tulemme siitä osallistuneille ilmoittamaan.
 
Kiitos kaudesta 2020!
Kuvat: Oskari Forsten

Kuvapankki: